Viime kesänä keskustelin Pohjois-Pohjanmaan yrittäjien Piia Lehtosen kanssa omistajanvaihdoksista. Hän toi keskusteluun mukaan kiinnostavan ajatuksen vanhasta oppipoika–kisälli -mallista. Siitä, että yrittäjän rinnalle tulisi vähitellen oppimaan ihminen, joka voisi ajan myötä ottaa yritystoimintaa haltuun — ehkä jopa jatkaa sitä yrittäjän jälkeen.
Ajatus jäi pyörimään mieleeni.
Sen jälkeen sama teema on noussut esiin useissa keskusteluissa eri yrittäjien kanssa. Ja mitä enemmän asiaa olen pohtinut, sitä enemmän olen alkanut miettiä, että voisiko tässä olla jotain paljon nykyistä omistajanvaihdosajattelua suurempaa.
Omistajanvaihdos vai yrityskauppa
Suomessa puhutaan tällä hetkellä paljon yritysten omistajanvaihdoksista ja syystäkin. Valtava määrä yrittäjiä eläköityy lähivuosina, ja monelle yritykselle jatkajan löytäminen on todellinen haaste.
Silti tuntuu, että keskustelu pyörii edelleen hyvin paljon itse yrityskaupassa. Verotuksessa. Juridiikassa. Rahoituksessa ja kaupan rakenteissa.
Paljon vähemmän puhutaan siitä, mistä ne jatkajat oikeasti tulevat.
Tai siitä, miten yrittäjyyttä ja yrityksen mukana kulkevaa hiljaista tietoa voisi siirtää ihmiseltä toiselle hallitummin.
Monessa pk-yrityksessä kaikkein arvokkain omaisuus ei lopulta löydy koneista, järjestelmistä tai excel-taulukoista. Yrityksen todellinen arvo voi olla yrittäjän tavassa kohdata asiakkaat, ratkaista ongelmia, johtaa arkea, rakentaa luottamusta ja nähdä asioita vuosien kokemuksella.
Sellaista osaamista ei siirretä hetkessä kauppakirjan allekirjoituksella.
Ehkä juuri siksi omistajanvaihdokset tuntuvat monesta yrittäjästä niin vaikeilta. Tuntuu ehkä jopa siltä, että eihän tätä yhden henkilön yritystä voi kenellekään myydä. Kyse ei ole vain yrityksen myymisestä. Kyse on usein vuosien työn, vastuun, identiteetin ja osaamisen siirtämisestä eteenpäin.
Oppipoika – kisälli -mallista ratkaisuksi?
Tässä kohtaa vanha oppipoika–kisälli -ajattelu alkaa tuntua yllättävän ajankohtaiselta.
Ehkä omistajanvaihdosta ei pitäisi aina nähdä yksittäisenä kauppana, vaan pidempänä siirtymäprosessina.
Sellaisena, jossa tuleva yrittäjä voisi tulla mukaan yrityksen arkeen jo ennen varsinaista omistajanvaihdosta. Oppia asiakkaat, toimintatavat, yrityskulttuurin ja hiljaisen tiedon vähitellen. Kasvaa vastuuseen vaiheittain kokeneemman yrittäjän rinnalla.
Ajatus ei itse asiassa ole täysin uusi. Monella tavalla samaa tapahtuu jo sukupolvenvaihdoksissa. Vastuu ei yleensä siirry yhdessä hetkessä, vaan seuraava sukupolvi kasvaa yrityksen arkeen vähitellen mukaan vuosien aikana. Samalla siirtyvät myös toimintatavat, verkostot, vastuu ja ymmärrys siitä, mitä yrittäjyys käytännössä tarkoittaa.
Samaan aikaan moni nuori tai yrittäjyydestä kiinnostunut ammattilainen pohtii yrittäjyyttä, mutta ei välttämättä halua lähteä rakentamaan kaikkea tyhjästä. Moni voisi olla valmis jatkamaan olemassa olevaa liiketoimintaa, jos yrittäjyyteen olisi mahdollista kasvaa hieman hallitummin eikä hyppy tapahtuisi yhdessä hetkessä täysin yksin.
Ja ehkä juuri siinä voisi olla tämän ajattelun suurin mahdollisuus.
Ei pelkästään yritysten jatkuvuuden näkökulmasta, vaan myös yrittäjyyden tulevaisuuden kannalta.
Tällainen ajattelu vaatisi luonnollisesti paljon yhteistyötä yrittäjien, oppilaitosten, yritysneuvojien ja elinkeinoelämän toimijoiden välillä. Mutta silti uskon, että aiheesta pitäisi keskustella paljon nykyistä enemmän.
Ehkä tulevaisuuden omistajanvaihdoksissa ei puhuta vain yrityskaupoista. Ehkä puhutaan myös siitä, miten yrittäjyyteen kasvetaan.
Myös oppipoika–kisälli -ajattelu ja vaiheittainen kasvaminen yrittäjyyteen ovat teemoja, joihin haluan palata jatkossa vielä syvemmin.
Viime aikoina olen pohtinut näitä teemoja paljon myös uuden verkkokurssini kautta. Kurssilla käsittelen omistajanvaihdosta nimenomaan yrittäjän näkökulmasta — ei vain juridisena tai taloudellisena tapahtumana, vaan pidempänä muutosprosessina, jossa siirtyvät myös vastuu, hiljainen tieto, identiteetti ja yrittäjyyteen kasvaminen.
Kaisa Pihlajaniemi
